Saaennustukset pitavat taalla paikkansa yhta hyvin kuin Suomessa.
Aamulla televisiossa luvattiin pilvista, mutta aurinko paistoi koko
paivan pilvettomalta taivaalta.
Trogir, Unescon maailmanperintokohde, ei sytyttanyt meita. Kaunis se toki oli ja vanha, mutta jotenkin hengeton.
Keskiaikainen Trogirin kaupunki Dalmatien rannikolla.
Siksi hyppasimme bussiin ja matkasimme Primostenin kaupunkiin. Se oli meidan juttumme.
Ihan ensimmaiseksi etsimme itsellemme suojaisen poukaman, laitoimme
uimapuvut paalle ja pulahdimme Adrianmeren vihreisiin viileisiin
aaltoihin. Matkakirjan mukaan veden taalla pitaisi olla "ultra-clear",
ja sita se todella on. Emme vasyneet ihastelemaan sita, kun kuljimme
Primostenin ympari. Primosten on pieni ovaalinmuotoinen kaupunki, joka
nousee suoraan meresta. Mantereeseen sen yhdistaa vain kapea silta.
Kiipesimme Primostenin korkeimmalle kohdalle, siella on vanha
katedraali ja ymparilla hautausmaa. Vaikuttava paikka.
Primostenin hautausmaa.
Kyselimme kansainvalisella merkkikielella Sibenikiin lahtevan bussin
pysakkia kahdelta mustapukuiselta mummoselta. Olemme oppineet, etta kun
kayttaa merkkikielta, on parasta kayttaa vahaisinta tarvittavaa maaraa
sanoja; tassa tapauksessa "bus" ja "Sibenik" ja sitten sormella osoitus
kohti maata. Mummoset vastasivat "bus", "Sibenik", lapsyttelivat
kammeniaan kohti maata ja hymyilivat aurinkoisesti.
Bussissa
odotti yllatys; sama tarkastaja joka tarkasti lippumme eilen ja
tarkasti ne aamulla matkalla Trogiriin, tuli jalleen bussiin. Jo
Trogirin bussissa han oli tunnistanut meidat edellisen paivan
asiakkaikseen, mutta nyt rajahdimme kaikki kolme raikuvaan nauruun, ja
tarkastaja kieltaytyi jyrkasti tarkastamasta meidan lippujamme.
Olemme juuri tulossa Sibenikin katedraalista. Meidan piti menna
iltamessuun. Kun astuimme asuntomme terassille, kuulimme kovaaanista
laulua ja luulimme etta nyt oli menossa se Kroatin ja Bosnian valinen
jalkapallo-ottelu, josta jo Mostarissa olimme kuulleet. Vaarin.
Kyseessa olivatkin kroatialaiset haat. Haapari vastaanotti onnitteluja
katedraalin oven edessa ja pihalla haavakea laulatti kitaraa soittava
miesjoukko. Tunnelma oli katossa ja se tarttui heti meihin. Eika siina
kylliksi; heti peraan olivat toiset haat, joita paasimme seuraamaan
alusta pitaen.
Huomenna lahdemme Vodicen pieneen kalastajakaupunkiin laivalla.
tiistai, 8. marraskuu 2005
Kommentit