Eilen oli iloisia tapaamisia. Olimme vasyneita pitkasta bussimatkasta, mutta kavimme tervehtimassa tuttuja leipomossa, nettikahvilassa ja lahikaupassa. Oli kuin olisi tullut kotiin. Sarajevo on kodikas kaupunki. Kuin Suomi jouluna. Illalla tuikkivat tuhannet ja taas tuhannet valot vuorten rinteilla ja kirkkat tahdet niiden ylapuolella.

Tanaan huomasimme kayttaytyvamme kuin sarajevolaiset. Ryntaaminen pain punaisia liikennevaloja sujuu meilta jo aivan luontevasti. Joskus menemme perati ensimmaisten joukossa. Taalla kavellaan punaisia pain jopa liikennepoliisin nenan alla, eika poliisi valita tippaakaan. Meille on kerrottu, että vihreilla kulkeminen ei ole yhtaan sen turvallisempaa jalankulkijoille. Olkoon se puolustuksemme.

Aamu aloitettiin ostamalla kahdeksan raitiovaunulippua. Tuskin on sen mukavampaa tapaa liikkua taalla kuin tunkea itsensa tupaten tayteen bussiin ja sitten alkaa jannittaa oikeaa pysakkia ja sita, onnistuuko tungoksessa tyontaytymaan ulko-ovelle, kun se oikea pysakki tulee.

Tanaan kavimme Sarajevon museoidussa sotatunnelissa. Tunneli rakennettiin kolmivuotisen piirityksen ensimmaisena talvena lentokentan ali.

Ennen tunnelin rakentamista tilanne oli kaoottinen. Neljasataatuhatta ihmista oli vailla ruokaa, vetta, laakkeita, sahkoa ja lammitysoljya. YK sai neuvoteltua serbisaartajien kanssa sopimuksen Sarajevon lentokentan kayttamisesta humanitaarisen avun tuomiseen. Kaytannossa avun tuomisen laita oli sita ja tata, kun serbit pommittivat avustuskoneita, mutta yksityiset kansalaiset kulkivat yon pimeyden turvin lentokentan yli vapaan Bosnian puolelle hakemaan ruokaa perheilleen. Serbien tarkka-ampujat ampuivat heista 800 ennen kuin paatos tunnelin rakentamisesta saatiin tehtya.

Tunnelin kautta Sarajevoon kuljetettiin elintarvikkeita ja laakkeita. Ensin kaikki kannettiin selkarepuissa, mutta sitten tunneliin rakennettiin kulmaraudasta jonkinlaiset kiskot, joita pitkin tavarat saatiin tehokkaammin perille. Tunnelia pitkin Sarajevoon saatiin myos sotilaita ja sotatarvikkeita. Sita kautta vietiin myos haavoittuneita hoitoon.

Kavelimme patkan tunnelia. Se on noin metrin levyinen ja sen keskimaaranen korkeus on 150 cm. Piriityksen aikana se oli 800 m pitka, nyt valtaosa siita on romahtanut.

Sotatunneli kulki lentokentän alitse vapaan Bosnian puolelle..



Tunnelin alkupaa on maalaistalossa, joka oli pommitettu hajalle heti sodan alkuvaiheessa. Bosnian armeijassa (joka syntyi vasta sen jalkeen, kun Jugoslavian ja Serbian armeijat olivat hyokanneet Bosniaan) taistelleet talon isanta ja poika hoitavat nyt museota.
Juttelimme pojan kanssa, mutta ei siina osannut paljon sanoa. Takeltelimme, etta kerromme museosta Suomessa; etta siita on tarkea tietaa. Puhuimme Sarajevon kohtalosta ja kerroimme, miten suurta avuttomuutta tunsimme kun seurasimme tapahtumia television uutisista, emmeka tehneet tai voineet tehda mitaan. Lopuksi kattelimme ja poika sanoi: "Kiitos. Kiitos etta kavitte taalla." Sodan aikaan poika oli 18 -vuotias.

Piirityksen aikana YK:n valvonnassa olleessa Sarajevossa tapettiin 11 000 asukasta, joista 1 600 oli lapsia. Asunnollamme luimme tunnelin esitteesta, etta Eurooppa ei tiennyt tai ei halunnut tietaa, mita taalla tapahtui.

Sarajevossa on rakennettu paljon muutaman paivan aikana. Kun lahdimme Kroatiaan "kotikatumme" oli revitty auki raitiovaunukiskojen uusimisen vuoksi, nyt katu on jo kunnossa meidan kohdallamme ja tyomaa on edennyt muutaman sadan metrin paahan.

Huomenna nousemmmme jollekin Sarajevoa ymparoivista asutuista vuorista. Illalla lahtee juna Budapestiin.