Eilan illalla odottaessamme junaa Sarajevon rautatieasemalla luimme vuorotellen paivalla ostamaamme englanninkielista kirjaa Rakasta lahmmaistasi. Sen on kirjoittanut amerikkalainen sotakirjeenvaihtaja Peter Maass, joka raportoi Bosnian sodasta mm. Washington Postiin ja Newsweekiin.

Kirjaa lukiessa oivalsimme, etta matkamme Sarajevoon oli paljon muutakin kuin maantieteellinen matka tai matka historiaan ja uutisiin: Maassin kirjan myota siita alkoi yha enemman tulla matka ihmiseen.

Kirjassa Maass etsii vastausta kysymykseen "miksi". Sarajevon asemalla ymmarsimme, etta matkamme oli vienyt meidät entista tiiviimmin saman kysymyksen eteen. Meidän taytyy alkaa etsia vastauksia.

Kirjansa motoksi Peter Maass on ottanut Bosniasta paljon kirjoittaneen toimittaja-kirjailija Rebecca Westin ajatukset:

"Vain osa meissa on jarkevaa. Vain osa meissa rakastaa mukavuutta ja pitkia onnen paivia, haluaa elaa 90-vuotiaaksi ja kuolla rauhassa talossa, jonka on itse rakentanut ja joka tarjoaa suojan muille, jotka tulevat meidän jalkeemme.
Toinen osa meissa on lahes mielipuolisen jarjeton. Se osa valitsee mieluummin riidan kuin sovun, rakastaa tuskaa ja sen yon mustaa painajaista, ja haluaa kuolla katastrofissa, joka vie elaman takaisin alkutekijoihinsa ja jattaa talostamme jäljella vain mustuneet rauniot."

Westin ajatuksesta tuli hakematta mieleen sveitsilainen psykoanalyytikko C.G.Jung, joka on sanonut, etta jokainen ihminen pystyy otollissa olosuhteissa samaan, mihin yksikin ihminen maailmassa on pystynyt. Vaikka tapppamaan lahimmaisensa. Jungin mukaan on aarimmaisen tarkeaa, etta ihminen tunnistaa ja tunnustaa pimean puolensa, mahdollisuutensa pahaan. Hanen mukaansa vain se voi estaa pahaa meissa paasemasta irti.

Peter Maassin kokemukset Bosnian sodasta alkoivat Splitin urheilustadionilta: se oli taynna pakolaisia, jotka eivat olleet peseytyneet pariin kuukauteen. Maass aloittaa hajusta.

"Tietysti haju on kuvottava. Se on saastan haju, elainten haju. Meidan on helppo pitaa elaimia elaimina, koska ne haisevat kuin elaimet. Se on ero meidan ja niiden valilla. Mutta mita pitaisi ajatella, kun loytaa joukon ihmisia, jotka haisevat kuin lehmat, pahemmiltakin? Se muistuttaa sinulle, etta ihmiset ovat elaimia, jotka voivat haista kuin siat, ja tappaa kuin sudet."

Maass kertoo, etta suihkujonot stadionilla olivat niin pitkat, etteivat useimmat pakolaiset olleet edes aloittaneet jonottamista niihin, vaikka olivat saapuneet stadionille paivia aikaisemmin.

"Kuitenkin vain kuusi viikkoa aikaisemmin jotkut heista olivat olleet hyvin itsestaan huolehtivia tohtoreita ja asianajajia,; nyt he haisivat kuin lanta. Ja kuitenkin haju oli vahaisin asia, jonka sota oli aiheuttanut heille."

Stadionilla Maass haastattelee Muneverea, joka pakeni keskella talvea kahden lapsensa kanssa Bosniasta kavelemalla 45 yota vuorten yli. Munevere kertoo Maasille naapurinsa 17-vuotiaasta tyttaresta, jonka serbit veivat ja palauttivat muutaman paivan paasta. Lukemattomia kertoja raiskattu tytto kuoli kotiin paastyaan.

Munevere kertoo myos muslimimiehesta, jonka serbit naulitsivat kasista ja jaloista moskeijan oveen. Naulitsivat? Kylla. Kylan naiset marssitettiin viela elavan miehen ohi, kun heidat tungettiin karjavaunuihin ja kuljetettiin keskitysleireihin. Karjavaunuihin? Kylla.

Vieressa makaava 28-vuotias Adem kertoo Maassille, miten naapurikylan serbit eraana yona tulivat, kerasivat kylan 35 miesta torille ja leikkasivat heidan kurkkunsa auki. Joukossa oli Ademin kuusi veljea. Ademin ja muiden yon turvin pakoon paasseiden peraan huudettiin. Me raiskaamme teidan aitinne, vaimonne ja tyttarenne tana yona. Kuuletteko, teidan naisenne raiskataan tana yona.

Vain muutamaa kuukautta aiemmin sina syksyna Adem ja kylalaiset olivat puineet viljan yhdessa serbikylalaisten kanssa. Niin kuin oli aina syksyisin tehty.

Yhdessa vartioimattomassa hetkessa ihmisista oli tullut petoja. Pahinta Peter Maassin mukaan koko Bosnian ja Sarajevon kohtalossa on, etta sama on tapahtunut ennen, niin tapahtuu parhaillaankin ja tulee tapahtumaan myos tulevaisuudessa.

Peter Maass sanoo etsivansa vastausta kysymykseen "miksi". Mika saa pedon ihmisessa heraamaan? Miten sen voisi estaa?

Jung on kirjoittanut, etta vastaus ihmisen ongelmaan voi olla kristinuskossa, jos ja kun se ymmarretaan uudella tavalla. Sarajevon asemalla mieleen tuli myos Aaro Hellaakosken runo, jossa han pohtii, onko Jumala olemassa vai ei. Han tunnustaa, etta ei tieda vastausta, mutta sanoo: "mutta sen tiennen ja ottanen lukuun, etta ilman Sinua kuulumme sutten sukuun."

Eilen illalla luulimme olevamme lahdossa Sarajevosta, mutta eraalla tavalla olemmekin vasta matkalla sinne.

Maassin kirjan valossa ymmarsimme, etta sarajevolaisten elamanusko ja -riemu syntyy siita, etta he olivat olleet lahella kuolemaa, mutta selvinneet hengissa. Heidan ilonsa hengissa olemisesta on niin suuri, etta he tuntuvat antavan anteeksi senkin, etta kymmenen vuotta sitten koko maailma ja sen suojelemiseksi luodut jarjestelmat ja  koneistot pettivat heidat.

Sarajevon vuokraisantamme halusi valttamatta vieda meidat autollaan rautatieasemalla. No problem. Matkalla han kertoi olleensa koko piirityksen ajan Sarajevossa ja kayneensa useamman kerran hakemassa ruokaa tunnelin kautta vapaaasta Bosniasta. "Oli pakko hakea maitoa, kun meilla oli 2- ja 7-vuotiaat lapset."

Han naytti toria, jolla olimme kayneet aiemmin paivalla. "Tuohon putosi pommi ja surmasi 75 ihmista kerralla."

Sarajevon suurin tori.




Taalla Budapestissa me elamme yha Sarajevossa. Matka on ollut meille paljon merkittavampi kuin ikina osasimme odottaa. Kun paasemme kotiin, alamme etsia vastauksia kysymyksiin, joita matka on synnyttanyt. Kiitos, etta olette olleet mukanamme.
 
--