Nyt Srebrenicasta. Sarajevo on tarttunut elamaan ja tulevaisuuteen. Srebrenica on erilainen. Se on kuin pahoin haavoitettu elain, josta ei viela osaa sanoa, toipuuko se vai ei.
Tulimme Srebrenica Memorial Centeriin parahiksi kun ryhmakierros alkoi. Niinpa seisoimme katsomassa dokumenttia kymmenen vuoden takaisesta joukkomurhasta yhdessa parinsadan muun kanssa hallissa, jossa se kaikki tapahtui.
Tuolloin paikalla olivat serbisotilaat, hollantilaiset YK-joukot, muslimimiehet ja -naiset.
Akkutehtaan halli, johon muslimimiehet ja -pojat koottiin.
Serbit veivat kenenkaan voimatta sita estaa halliin kootut muslimimiehet ja yli 12 -vuotiaat pojat vuorille, teloittivat ja hautasivat heidat sinne. Uhreja oli ainakin 8000. Kaikki tapahtui kolmessa paivassa.
Osa Srebrenicasta on kuollut, Ehka toipuminen ei voi alkaa ennen kuin on selvitetty, mita tapahtui: kuka paatti, kuka kaski ja kuka teki. Selvittaminen on vaikeaa, kun molemmat osapuolet asuvat siella: naapuruksina elavat ehka teloittajaserbi ja teloitetun vaimo.
Screbrenicassa teloitettujen hautausmaa Memorial Parkissa.
On vaikea kuvitella, etta ihmiset voisivat olla ystavallisempia ja auttavaisempia kuin Sarajevossa. Srebrenicalaiset kuitenkin ovat. He tuntuvat janoavan paasta yhteyteen ulkopuolisten, myos meidan, kanssa. Kaupassa nuori koulupoika Milos ja hänen tyttöystävänsä opastivat meidat Memorial Centeriin. Milos pysaytti meille taksin, tinki hinnan 50 senttiin ja antoi lopuksi puhelinnumeronsa silta varalta etta tarvitsemme jossakin pain Bosniaa kaannosapua.
Milos ja hänen tyttöystävänsä
Srebrenican lapi kavellessamme huomasimme, etta linnut olivat tehneet pesia kerrostalojen seiniin iskeytyneisiin kranaatinreikiin.
Linnut olivat tehneet pesiä kranaatinreikiin.
Vaikea sanoa, on se toivon ja elaman merkki. Toivottavasti on.
Huomenna lahdemme Mostariin.
Kommentit