Eilen oli iloisia tapaamisia. Olimme vasyneita pitkasta bussimatkasta,
mutta kavimme tervehtimassa tuttuja leipomossa, nettikahvilassa ja
lahikaupassa. Oli kuin olisi tullut kotiin. Sarajevo on kodikas
kaupunki. Kuin Suomi jouluna. Illalla tuikkivat tuhannet ja taas
tuhannet valot vuorten rinteilla ja kirkkat tahdet niiden ylapuolella.
Tanaan huomasimme kayttaytyvamme kuin sarajevolaiset. Ryntaaminen pain
punaisia liikennevaloja sujuu meilta jo aivan luontevasti. Joskus
menemme perati ensimmaisten joukossa. Taalla kavellaan punaisia pain
jopa liikennepoliisin nenan alla, eika poliisi valita tippaakaan.
Meille on kerrottu, että vihreilla kulkeminen ei ole yhtaan sen
turvallisempaa jalankulkijoille. Olkoon se puolustuksemme.
Aamu aloitettiin ostamalla kahdeksan raitiovaunulippua. Tuskin on sen
mukavampaa tapaa liikkua taalla kuin tunkea itsensa tupaten tayteen
bussiin ja sitten alkaa jannittaa oikeaa pysakkia ja sita, onnistuuko
tungoksessa tyontaytymaan ulko-ovelle, kun se oikea pysakki tulee.
Tanaan kavimme Sarajevon museoidussa sotatunnelissa. Tunneli
rakennettiin kolmivuotisen piirityksen ensimmaisena talvena lentokentan
ali.
Ennen tunnelin rakentamista tilanne oli kaoottinen.
Neljasataatuhatta ihmista oli vailla ruokaa, vetta, laakkeita, sahkoa
ja lammitysoljya. YK sai neuvoteltua serbisaartajien kanssa sopimuksen
Sarajevon lentokentan kayttamisesta humanitaarisen avun tuomiseen.
Kaytannossa avun tuomisen laita oli sita ja tata, kun serbit
pommittivat avustuskoneita, mutta yksityiset kansalaiset kulkivat yon
pimeyden turvin lentokentan yli vapaan Bosnian puolelle hakemaan ruokaa
perheilleen. Serbien tarkka-ampujat ampuivat heista 800 ennen kuin
paatos tunnelin rakentamisesta saatiin tehtya.
Tunnelin
kautta Sarajevoon kuljetettiin elintarvikkeita ja laakkeita. Ensin
kaikki kannettiin selkarepuissa, mutta sitten tunneliin rakennettiin
kulmaraudasta jonkinlaiset kiskot, joita pitkin tavarat saatiin
tehokkaammin perille. Tunnelia pitkin Sarajevoon saatiin myos sotilaita
ja sotatarvikkeita. Sita kautta vietiin myos haavoittuneita hoitoon.
Kavelimme patkan tunnelia. Se on noin metrin levyinen ja sen
keskimaaranen korkeus on 150 cm. Piriityksen aikana se oli 800 m pitka,
nyt valtaosa siita on romahtanut.
Sotatunneli kulki lentokentän alitse vapaan Bosnian puolelle..
Tunnelin alkupaa on maalaistalossa, joka oli pommitettu hajalle heti
sodan alkuvaiheessa. Bosnian armeijassa (joka syntyi vasta sen jalkeen,
kun Jugoslavian ja Serbian armeijat olivat hyokanneet Bosniaan)
taistelleet talon isanta ja poika hoitavat nyt museota.
Juttelimme
pojan kanssa, mutta ei siina osannut paljon sanoa. Takeltelimme, etta
kerromme museosta Suomessa; etta siita on tarkea tietaa. Puhuimme
Sarajevon kohtalosta ja kerroimme, miten suurta avuttomuutta tunsimme
kun seurasimme tapahtumia television uutisista, emmeka tehneet tai
voineet tehda mitaan. Lopuksi kattelimme ja poika sanoi: "Kiitos.
Kiitos etta kavitte taalla." Sodan aikaan poika oli 18 -vuotias.
Piirityksen aikana YK:n valvonnassa olleessa Sarajevossa tapettiin 11
000 asukasta, joista 1 600 oli lapsia. Asunnollamme luimme tunnelin
esitteesta, etta Eurooppa ei tiennyt tai ei halunnut tietaa, mita
taalla tapahtui.
Sarajevossa on rakennettu paljon muutaman
paivan aikana. Kun lahdimme Kroatiaan "kotikatumme" oli revitty auki
raitiovaunukiskojen uusimisen vuoksi, nyt katu on jo kunnossa meidan
kohdallamme ja tyomaa on edennyt muutaman sadan metrin paahan.
Huomenna nousemmmme jollekin Sarajevoa ymparoivista asutuista vuorista. Illalla lahtee juna Budapestiin.
tiistai, 8. marraskuu 2005
Kommentit